Hennariikka Rahkola haluaa satsata hiihtoon enemmän
Jämin Jänteen Hennariikka Rahkola, 23, on satsannut hiihtoon niin paljon kuin fysioterapeutiksi opiskeleva urheilija on pystynyt.
Jämin Jänteen Hennariikka Rahkola, 23, on satsannut hiihtoon niin paljon kuin fysioterapeutiksi opiskeleva urheilija on pystynyt.
Nuorten talviolympialaiset päättyivät sunnuntaina Norjan Lillehammerissa.
Hiihtolajien tapahtumat Salpausselällä jatkuvat tulevana viikonloppuna Lahden ja Hollolan maisemissa hiihdettävällä Finlandia-hiihdolla.
Fischer Zero -pitopohjasukset olivat Lahden maailmancupin ylivoimaisin suksi sunnuntaina hiihdetyllä yhdistelmähiihdon perinteisellä osuudella.
Nuorten MM-kilpailut pääsivät maanantaina vauhtiin Romaniassa sprinttihiihdoilla. U23-sarjoissa parasta suomalaisvauhtia pitivät naisissa Katri Lylynperä ja miehissä Joni Mäki.
Hiihdon nuorten MM-kilpailut Romanian Rasnovissa.
Kestävyysurheilu.fi:n seurannassa ollut maajoukkuesuunnistaja Mikko Sirén harjoittelee kuukauden jakson maajoukkueen leirikeskuksessa Espanjassa.
Norjan Therese Johaug oli ylivoimainen Salpausselän kisojen naisten yhdistelmähiihdossa. Johaug voitti toiseksi tulleen maannaisensa Heidi Wengin 1.05 minuutilla. Riitta-Liisa Roponen oli hienosti parhaana suomalaisena viides.
Maastohiihtäjä Riitta-Liisa Roponen sai presidentti Sauli Niinistöltä tänään toiveen, jota hän mielellään noudattaisi ensi vuonna Lahden MM-laduilla. Roposen mukaan Niinistö toivoi häneltä vuoden päästä kaksi sijaa parempaa sijoitusta yhdistelmäkilpailussa.
Norjan miehet ottivat vitosvoiton Martin Johnsrud Sundbyn johdolla Salpausselän kisojen miesten yhdistelmähiihdossa. Lari Lehtonen oli parhaana suomalaisena 15:s.
End of content
End of content