Harjula seitsemäs Lillehammerin maanantain ampumahiihdossa
Maanantaina Nuorten talviolympialaisissa esiintyi yhdeksän suomalaisurheilijaa sekä jääkiekkojoukkue. Vauhdissa oli muun muassa neljä ampumahiihtäjää.
Maanantaina Nuorten talviolympialaisissa esiintyi yhdeksän suomalaisurheilijaa sekä jääkiekkojoukkue. Vauhdissa oli muun muassa neljä ampumahiihtäjää.
Edmontonin MM-kilpailuissa seitsemännen sijan saavuttanut Conny Karlsson joutui lopettamaan kilpauransa haavaisen paksusuolen tulehduksen ärryttyä leikkauskuntoon. Vuosi oli tuolloin 2007.
Ruotsin maastohiihtotähti Charlotte Kalla jää pois Lahden MM-esikisoista. Hän ilmoitti poisjäännistään tiedotteella.
Kalla sivakoi viime viikonloppuna Falunin maailmancupkisoissa sijat 7 ja 9.
Miesten yhdistelmäkilpailuun lähtee vain kolme ruotsalaista.
Suunnistuksen maajoukkuevalmennusryhmät leireilevät seuraavat neljä viikkoa Barbatessa Espanjassa.
Nuorten Olympialaiset 12.-21.2.2016 Lillehammerissa
Nuorten Olympialaiset jatkuivat Norjassa sunnuntaina ja vauhdissa oli yli kymmenen suomalaisurheilijaa.
Norjalainen tähyää jo Kanadan kiertueelle.
Norjan hiihtoliitto julkisti joukkueensa Lahden MM-esikisoihin. Joukkueessa on yhteensä 28 urheilijaa ja mukana ovat kaikki maan huippunimet kuten Therese Johaug, Heidi Weng, Martin Johnsrud Sundby ja Petter Northug.
Triatlon ei ole urheilulajina vielä edes keski-iässä: ensimmäisestä modernista kilpailusta on kulunut vasta reilut 40 vuotta.
End of content
End of content