Hanko-Utsjoki: Kohti maalia!
Teemu Virtasen Hanko-Utsjoki -urakka huipentumassa viimeiseen päivään. Virtanen palasi varhain aamulla eilisen päätepisteeseen ja hiihti 24 kilometriä ennen aamupalaa.
Teemu Virtasen Hanko-Utsjoki -urakka huipentumassa viimeiseen päivään. Virtanen palasi varhain aamulla eilisen päätepisteeseen ja hiihti 24 kilometriä ennen aamupalaa.
Lauantai-iltana Teemu Virtanen saavutti Suomen pohjoisimman kohdan Nuorgamin, noin 40 kilometriä pohjoisimmasta kylästä Utsjoelta. Kymmenen päivän aikana Virtanen hiihti 1600 kilometriä Suomen eteläisimmistä kohdasta Hangosta aina pohjoisimpaan asti.
Teemu Virtasen Hanko-Utsjoki -urakka on kääntymässä pikku hiljaa loppusuoralle. Tänään on vuorossa pitkä, noin 200 kilometrin etappi Sodankylästä Inariin. Luvassa on raskas päivä, sillä maasto muuttuu mäkisemmäksi ja vetää sataa tänään reilusti.
Osana Teemu Virtasen Hanko-Utsjoki -projektia, vierailimme Juha Miedon kanssa napapiiriä ylittäessä rovaniemeläisessä poronlihajalostamossa.
Maajoukkuehiihtäjä Anne Kyllönen vahvistaa Team Mäenpäätä tulevalla kaudella.
Teemu Virtasen oli määrä jatkaa tänään Hanko-Utsjoki -urakkaa etapilla Sodankylästä Inariin. Noin 200 kilometrin päivä kaatosateessa ja reilun kymmenen asteen lämpötilassa osoittautui liian kovaksi palaksi ja niinpä Virtanen päätti, että parempi pistää pillit pussiin suunniteltua aiemmin ja palata jatkamaan urakkaa paremmassa säässä huomenna aamulla.
Teemu Virtasen Hanko-Utsjoki -urakka on edennyt Lapin porteille Rovaniemelle. Päivän etappina on hiihtää Sodankylään. Virtanen sai matkalle mukaan kovaa seuraa.
Teemu Virtanen ja Juha Mieto pääsivät keskiviikkoiltana vierailemaan joulupukin salaisessa piilopaikassa Lapissa.
Teemu Virtasen Hanko-Utsjoki -matka jatkui tänään etapilla Rovanimeltä Sodankylään. Kertaalleen jo eilen tavattu joulupukki tavattiin tänään uudelleen pukin pajakylässä.
Teemu Virtanen starttasi aamulla Kemistä kohti Rovaniemeä ja on parhaillaan lähestymässä Tervolaa.
End of content
End of content