Sprinttihiihtäjä Keijo Kurttila urheili tehojen, intervallien ja maatilan töiden kautta
Keijo Kurttilan hiihtouralle sprintti oli pelastus. Maatilalla työntekoon kasvanut Kurttila ylsi parhaimmillaan maailmancupissa neljä kertaa kolmen joukkoon.
Keijo Kurttilan hiihtouralle sprintti oli pelastus. Maatilalla työntekoon kasvanut Kurttila ylsi parhaimmillaan maailmancupissa neljä kertaa kolmen joukkoon.
Ski Classics -sarjaa kiertäneen Team Mäenpään uusi pääsponsori on Nordic Athlete ja jatkossa talli tunnetaan nimellä Team Nordic Athlete. Samassa yhteydessä talli vahvistuu norjalaisella pitkien matkojen kestomenestyjä Morten Eide Pedersenillä ja ilman maajoukkuepaikkaa jääneellä ruotsalaisella Linn Sömskarilla.
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on myöntänyt urheilija-apurahoja talvilajien urheilijoille yhteensä 884 000 euroa. Apurahan sai 101 urheilijaa. Suurimman 20 000 euron apurahan sai 11 urheilijaa. 31 urheilijalle myönnettiin 10 000 euron apuraha ja 59 urheilijalle 6 000 euron suuruinen apuraha.
Kansainvälinen hiihtoliitto on laatinut tulevan kauden maailmancupia varten B-suunnitelman siltä varalta, että kiertuetta ei pystytä toteuttamaan normaalisti koronapandemian aiheuttamien rajoitusten takia.
Kansainvälinen hiihtoliitto tiedotti niukkasanaisesti ja väljän tulkinnan mahdollistavalla tavalla tulevan kauden fluoritesteistä ja testauslaitteesta. Kestävyysurheilu.fi paljastaa FIS:n tarkemmat askelmerkit asian suhteen.
Suomen Hiihtoliitto on nimittänyt maastohiihtomaajoukkueen huoltopäälliköksi vaasalaisen Martin Norrgårdin. Norrgårdin sopimus alkaa 1.10.2020 jatkuen Pekingin olympialaisiin sekä optiona vuoden 2023 arvokilpailuihin.
Visma Ski Classics -sarja lanseeraa tulevalle kaudella Grand Classics -tapahtumat. Jos hiihtäjää voittaa kauden aikana kaikki neljä tapahtumaa tekee hän tenniksen tyliin Grand Slamin.
Miska Poikkimäen kauteen mahtui nuorten MM -sprintin kahdeksannen sijan lisäksi haasteita ennen kuin kurssi kääntyi helmikuussa. Kun koronaepidemia söi loppukauden kilpailut, ei hän päässyt mittaamaan hyvää virettään enää kilpailuissa. Poikkimäki ja valmentajansa Ilkka Jarva kertoivat Kestävyysurheilu.fi:lle ajatuksiaan menneen kauden haasteista, armeija-ajasta sekä tulevan kauden toiveista.
Viime talvena Vasaloppetin naisten sarjan ylivoimaisen voiton napannut Lina Korsgren aikoo puolustaa tosissaan voittoa uuden valmentajan Mattias Reckin ohjauksessa. Reck on ollut usean vuoden ajan mukana ammattilaispyöräilytalli Trek-Segafredon valmennuksessa ja tehnyt töitä muun muassa hallitsevan maailmanmestarin Mads Pedersenin ja Vincenzo Nibalin kanssa.
FIS tiedotti eilen fluorikiellon astuvan voimaan suunnitellusti tulevalla kaudella, mutta kiristävänsä raja-arvoja asteittain niin että kaudella 2022-2023 raja-arvo on nolla.
End of content
End of content