Maailmancupin kohtalo puhuttaa Ruotsissa
Vaikka maastohiihdon maailmancupin alkuun on vielä puoli vuotta, puhuttaa sen kohtalo Ruotsissa koronapandemian takia.
Vaikka maastohiihdon maailmancupin alkuun on vielä puoli vuotta, puhuttaa sen kohtalo Ruotsissa koronapandemian takia.
Maailman suurimman ja arvoistetuimma pitkän matkan hiihdon Vasaloppetin maali on vuosittain satojen suomalaistenkin tähtäimessä. Pitkään nykyisellä paikalla oltuaan maali siirtyy maalikaupunki Moran liikennejärjestelyjen vuoksi entistäkin lähemmäksi keskustaa.
Kestävyysurheilu.fi uutisoi aiemmin SKi Classics -sarjaan panostavan Team Radge Eiendomin näyttäneen ovea Tord Aske Gjerdalenille. Samalla tallin omistaja Jörgen Aukland kertoi etsivänsä talliin naishiihtäjiä Emile Fletenin ja Thea Krokan Murudin tilalle.
Kerttu Niskanen palasi viime kaudella ylirasitustilan jälkeen omalle hyvälle tasolleen. Tasapainoisen kilpailukauden jälkeen oli koronatilanteesta huolimattakin hyvä suunnitella uutta harjoituskautta, johon askelmerkit valmentaja Juho Mikkosen kanssa ovat selvillä.
Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on vahvistanut ryhmävalinnat valmennusryhmiin kaudelle 2020-2021.
Suomen Ampumahiihtoliitto tiedotti tänään tulevan kauden valmennusryhmistään. Silmään pistää kansainvälistä läpimurtoa tehneen Tero Seppälän poissaolo.
Helsingin Sanomat uutisoi pitkään Iivo Niskanen henkilökohtaisena suksihuoltajana toimineen Mika Venäläisen jättäytyvän sivuun maajoukkuehuollosta.
Kestävyysurheilu.fi haastatteli viime viikolla uransa päättämisestä tiedottanutta Lari Lehtosta. Kolmen eri päävalmentajan aikana maajoukkuekuvioissa ollut Lehtonen antaa vinkkejä huipulle pyrkiville nuorille. {mprestriction ids=”1,2,3,4,5″}
Suomalainen Latu – Tieto ja taito. Sisu. -valmennuslinjaus pureutuu kattavasti 11–20-vuotiaiden harjoitteluun, johon on listattu selkeästi niin avainasioita, vinkkejä ohjelmointiin vuosi- ja viikkotasolla kuin myös harjoitusesimerkkejä. Osiot on jaettu 11–16-vuotiaisiin ja 17–20-vuotiaisiin, mikä selkeyttää kokonaisuuksia.
Suomalainen Latu – Tieto ja taito. Sisu. -teos vastaa päivitetyn suomalaisen valmennuslinjauksen tarpeeseen ja antaa eväitä erityisesti nuorten valmennuksen kanssa toimiville. Hiihdon Valmentaja- ja Suksihuoltajakerhon verkkoseminaarissa valmennuslinjaustyötä esitteli teoksen kokoajana toiminut KIHUn maastohiihdon asiantuntija, liikuntatieteen tohtori Ville Vesterinen. Vesterinen puhui webinaarissa myös harjoittelun ohjelmoinnista ja rytmityksestä. {mprestriction ids=”1,2,3,4,5″}
End of content
End of content