Pärmäkoski hyvässä vauhdissa Ski Tourin päätöspäivänä
Krista Pärmäkoski sijoittui parhaana suomalaisena seitsemänneksi maastohiihdon maailmancupin pohjoismaisella kiertueella. Pärmäkoski oli päätöspäivän 15 kilometrillä kolmanneksi nopein.
Krista Pärmäkoski sijoittui parhaana suomalaisena seitsemänneksi maastohiihdon maailmancupin pohjoismaisella kiertueella. Pärmäkoski oli päätöspäivän 15 kilometrillä kolmanneksi nopein.
Kaisa Mäkäräinen on sijoittunut ampumahiihdon MM-kisojen naisten päätösmatkalla yhteislähtökisassa 14:nneksi. 12,5 kilometrin kilpailun Italian Anterselvassa voitti Norjan Marte Röiseland.
Norjan Röiseland oli yhteislähtökisan loppuratkaisussa Wiereriä väkevämpi.
Iivo Niskanen nousi kahdeksanneksi maastohiihdon pohjoismaisen kiertueen yhteistuloksissa. Niskanen lähti 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan takaa-ajoon sijalta 16 yli neljän minuutin erolla kärkeen ja paransi asemiaan kahdeksan sijaa.
Krista Pärmäkosken seitsemäs sija ja Iivo Niskasen kahdeksas sija eivät täyttäneet kaksikon tavoitteita maastohiihdon pohjoismaisella kiertueella. Suomen kärkihiihtäjien ja myös valmennusjohdon odotukset olivat palkintosijoissa tai ainakin kamppailussa niistä.
Kaisa Mäkäräisen pitkän ja komean ampumahiihtouran 12. MM-kisat päättyivät 14. sijaan, kun Italian Anterselvan kisojen päätöspäivänä ohjelmassa oli yhteislähtö. Sijoitus oli Mäkäräiseltä alakanttiin sujuneiden kisojen paras henkilökohtaisilla matkoilla, sillä sprintissä hän oli 40:s, takaa-ajossa 22:s ja normaalimatkalla 21:s.
Lauri Vuorinen otti napakalla kirillä Suomen maastohiihtomaajoukkueen ainoan välieräpaikan pohjoismaisen kiertueen viimeisessä sprintissä Trondheimissa.
Lauri Vuorinen kiihdytti parhaaseen suomalaisvauhtiin maastohiihdon pohjoismaisen kiertueen viimeisessä sprintissä. Vuorinen pääsi ainoana suomalaisena perinteisellä hiihtotavalla välieriin ja sijoittui erässään viidenneksi.
Meneillään olevissa Anterselvan MM-ampumahiihdoissa Venäjälle ensimmäisen miesten maailmanmestaruuden sitten vuoden 2008 voittaneen Aleksandr Loginovin vaiheikas MM-kisamatka sai tylyn herätyksen varhain lauantaiaamuna, kun Italian poliisi ratsasi venäläisten majoitustiloja.
End of content
End of content