Soutu: EM-kilpailut 2017
Soudun EM-kilpailut 2017, Tshekki.
Soudun EM-kilpailut 2017, Tshekki.
Pyöräilyn etappikilpailu Virossa 26.-28.5.2017
Visma Ski Classicsin vuoden 2018 kalenteri on julkaistu. Ensi talvena kilpaillaan yhteensä 11 osakilpailussa.
Kansainvälinen Hiihtoliitto vahvistaa kauden 2017/18 maailmancupkalenterit kokouksessaan Slovenian Portorozissa kuluvan viikon aikana. Suomen Hiihtoliitto esittää kevään maailmancupviikonlopun järjestäjäksi Lahtea.
Suunnistuksen maailmancupin avaus Turussa ja Lohjalla 24.-28.5.2017
Oittaalla käytettiin tykkilumikasasta viimeisetkin rippeet.
Kesä tarkoittaa hiihtäjien osalta kovaa harjoittelua ja taukoa kilpalusta. Poikkeuksen tähän tekevät rullahiihtokilpailut, joita järjestetään eri puolilla maailmaa aina toukokuusta lokakuuhun.
Yhdysvaltain hiihtoliitto julkisti maastohiihtomaajoukkueensa olympiatalvelle. A-maajoukkueeseen nimettiin kahdeksan urheilijaa. USA on ollut vahva etenkin naisten puolella ja sen vuoksi A-maajoukkueessa on kuusi naishiihtäjää.
Kaikki meni hyvin syksyyn asti. Maajoukkuepaikkaan olisi tarvittu yhtä pykälää parempi sija maailmancupissa.
End of content
End of content