Sami Jauhojärvi: ”Näissä kisoissa vain mitaleilla on merkitystä”
Pariviestin hiihto vahvisti Jauhojärven uskoa menestykseen.
Pariviestin hiihto vahvisti Jauhojärven uskoa menestykseen.
Naisten pariviestin mitalitavoite vaimeni viitossijaksi kotiyleisön pauhussa.
Petter Northug ei kauaa viihtynyt Lahdessa torstain sprinttikilpailun jälkeen. Sunnuntaina hän oli jo kilpailemassa hiihdon Norjan Cupissa kotimaansa pääkaupungin Oslon liepeillä.
Lahden MM-kilpailuissa on tänään suomalaisten urakkapäivä, sillä laduilla ja mäessä kilpailee kaksitoista suomalaista. Miesten ja naisten hiihdossa on mitalitoiveita, sillä Matti Heikkinen ja Krista Pärmäkoski avaavat MM-kilpailunsa.
Martin Johnsrud Sundby on ollut viime vuodet suvereeni miesten hiihdossa, mutta arvokisoissa hän ei ole saavuttanut vielä juuri mitään. Sundbyn ainoa arvokisakulta on viestin ykkössija 2011 MM-Oslosta. Lahdessa hän tavoittelee suuria.
Krista Pärmäkoski hiihti upeasti hopealle lauantaina käydyssä hiihdon MM-kilpailujen yhdistelmähiihdossa Lahdessa. Mitali oli Pärmäkosken uran ensimmäinen henkilökohtainen arvokisamitali aikuisten tasolla.
Pärmäkoski otti uransa ensimmäisen MM-mitalin henkilökohtaisilta matkoilta.
Maailmanmestari ikävöi kilpailukiellossa olevaa maajoukkuetoveriaan Lahdessa.
Laura Mononen sai lauantaina MM-hiihtojen tuomarineuvostolta keltaisen kortin eli varoituksen. Jury katsoi, että Mononen aiheutti yhdistelmäkilpailun alussa kolarin japanilaisen Masako Ishidan kanssa.
Venäjän Sergei Ustjugov voitti miesten 30 kilometrin yhdistelmäkilpailun maailmanmestaruuden Lahdessa lauantaina. Voitto ratkesi Norjan Martin Johnsrud Sundbyn kompurointiin ja sauvarikkoon viimeisessä mäessä.
End of content
End of content