Finlandia-hiihto 2017
Finlandia-hiihto 2017 Lahdessa
Finlandia-hiihto 2017 Lahdessa
Finlandia-hiihdon 50 kilometrin perinteisen kilpailun voittoon hiihti Kari Varis 26 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Jarmo Rissaseen. Kolmanneksi sijoittunut Niko Nättinen jäi kärjestä lähes kaksi minuuttia.
Moninkertainen MM-kultamitalisti Petter Northug sai paikan Norjan maastohiihtojoukkueeseen Lahden MM-kisoihin. Hänellä on puolustavana mestarina paikka 50 kilometrille ja sprinttiin, mutta hänet saatetaan nähdä myös muilla matkoilla. Siitäkin huolimatta, että vire on ollut kateissa läpi talven.
Lahden MM-joukkue rakentui ilman yllätyksiä.
Johanna Matintalo avasi maastohiihdon puolella Suomen mitalitilin nuorten MM-kilpailuissa USA:n Soldier Hollowissa.
Aino-Kaisa Saarinen ammentaa toivoa huippukunnon löytymisestä muiden hiihtävien äitien tuloskehityksestä.
Yhdysvalloissa kilpailtiin perjantain vastaisena yönä nuorten MM-hiihtojen maastohiihdon puolella U23-naisten ja miesten 10 ja 15 kilometrin vapaan kisat.
Keuruun Kisailijat ja Keuruun kaupunki ovat yhteistyökumppaneineen valmiita isännöimään jälleen yhdet kovatasoiset hiihtokilpailut Keurusselän liikuntapuistossa, kun SM-hiihdot starttaavat perjantaina vapaan sprintillä.
Hiihdon maailmancup Etelä-Korean Pyeongchangissa.
Hiihdon maailmancup-viikonloppu käynnistyi Etelä-Korean Pyeongchangissa perjantaina perinteisen hiihtotavan karsinnalla.
End of content
End of content