Östersundin avauskilpailun vaikeat ammuntaolot mietityttivät suomalaisia
Suomen joukkue oli maailmancupin avanneessa sekaviestissä 13.
Suomen joukkue oli maailmancupin avanneessa sekaviestissä 13.
Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala on tyytyväinen Ruka Nordicin kilpailujärjestelyihin ja kertoo, että myös Kansainväliseltä hiihtoliitolta on jo tullut positiivista palautetta.
Ensi vuoden pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoihin on myyty ja varattu 70 000 lippua.
Suomalaisittain upea kauden maailmancupavaus Ruka Nordicissa saanee jatkoa jo tulevana viikonloppuna maastohiihdon osalta Norjan Lillehammerissa.
Lauantaina hiihdettiin historian toinen Kiilopäähiihto Saariselän tunturialueella.
Massahiihtokauden avaus Kiilopään-Saariselän alueella 26.11.
Marit Björgen on etenemässä hiihdon maailmancupin Rukan sunnuntain osakilpailun voittoon. Norjalainen oli 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailussa nopein.
Charlotte Kalla lähti ruotsalaisten suosikkina sunnuntain naisten 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailuun. Kisasta tuli kuitenkin hänen osaltaan täydellinen fiasko, kun lopputuloksissa Kalla oli 75:s yli neljä minuuttia voittaja Marit Björgenin takana.
Maraton Italian Firenzessä 27.11.2016.
Hiihtäjä Krista Pärmäkoski todisti tänään itselleen, että hän voi menestyä huononakin päivänä. Pärmäkoski mietti Rukalla maailmancupin kympillä, että hän keskeyttää kisan ensimmäisen kilometrin jälkeen, koska hiihtäminen tuntui niin pahalta.
End of content
End of content